Finnmap Consulting Oy on innovatiivinen, dynaaminen ja voimakkaasti kehittyvä rakennetekniikkaan kokonaisvaltaisesti erikoistunut suunnittelu- ja konsultointiyritys. Nykyisessä muodossaan yritys on toiminut vuodesta 1993, mutta yhtiön juuret ulottuvat aina 1950-luvulle saakka.
Helsingin pääkonttorin lisäksi Finnmap Consulting Oy:llä on toimistot myös Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Porvoossa ja Rovaniemellä.
Laaja-alaista rakennesuunnittelua
Suunnittelutoimintamme kohdistuu vahvasti sekä uudis- että korjausrakentamiseen. Tärkeitä kohderyhmiä ovat muun muassa toimisto- ja liikerakennukset, julkiset rakennukset, asuintalot, teollisuuslaitokset, voimalat, monitoimihallit, pysäköintilaitokset ja sillat. Muun muassa ydinvoimalasuunnittelulla on yhtiössämme pitkät perinteet aina 1970-luvulle saakka.
Osaamisemme kattaa niin betoni-, puu- kuin teräsrakenteiden sekä liitto- ja komposiittirakenteiden päärakenne- ja valmisosasuunnittelun kaikissa vaativuusluokissa. Lisäksi elinkaari- ja käyttöikäsuunnittelu huoltokirjoineen, kuntokartoitukset sekä FEM-mallinnukseen perustuva tuotemallisuunnittelu kuuluvat osaamisalueisiimme. Tehtäviin liittyy usein erikoistietoutta ja luovuutta edellyttävää kehitystoimintaa. Osallistumme laajalti alan kehittämiseen.
|
|
 |
Tiukula Pelastakaa Lapset Ry:n valtakunnallinen toimi- ja palvelutalo |
| |
 |
Forchem Oy Maailman suurin nykyaikainen mäntyöljytislaamo Raumalla |
| |
 |
Viihdekeskus Flamingo Pohjoismaisittain ainutlaatuinen kylpylä- ja hyvinvointimaailma |
| |
|