FMC Group
Etusivu In English Suomeksi
ToimialatOsaamisalueetReferenssitFMC GroupYritykset ja yhteystiedotYmpäristövastuu
 

Finmacon Oy Häme on rakennustekninen konsulttitoimisto, jonka päätoimialana on rakennesuunnittelu.

Yhtiö on perustettu vuonna 1993 jatkamaan Finnmap Oy:n aluetoimintaa Hämeenlinnassa.

Laaja-alaista asiantuntemusta

Yrityksen asiantuntemus käsittää yhtä hyvin paikallarakentamisen kuin elementtirakentamisen sekä uudisrakentamisen että korjausrakentamisen siihen liittyvine tutkimustehtävineen. Laaja kokemus betoni-, puu- ja teräsrakentamisen erikoisratkaisuista on johtanut yhtiön useimpien asiakkaittensa pysyväksi asiantuntijaksi.

Suunnittelukohteita on ollut laajalti teollisuuden eri alueilla. Teollisuusrakentamisessa yhtiön palvelut ulottuvat laitosten yleissuunnittelusta teollisuuden erikoisrakenteisiin.

Finmacon Oy Häme panostaa vahvasti laatu- ja kehitystoimintaan. Laadunvarmistus takaa asiakkaille suunnittelun osalta mahdollisimman hyvät lähtökohdat menestymiseen kireässä kilpailussa. Työskentely tapahtuu nykyaikaisin ATK-laittein ja -ohjelmin CAD-työasemilla.

 
Voutilan vanhusten huoltokeskus
 
Teknologiakeskus Innopark
 
Koulutuskeskus Tavastia
Hämeenlinnan Koulutuskeskus Tavastian kaupan ja hallinnon lisärakennus
 
   
 
Haku:
Tästä osiosta Koko sivustolta
© Finnmap Consulting 2010   |  Palaute  |  Sivukartta
Tekstikoko: suurempikeskikokopienempi Tulosta: tulosta