FMC Group
Etusivu In English Suomeksi По-русски
ToimialatOsaamisalueetReferenssitFMC GroupYritykset ja yhteystiedotYmpäristövastuu
RIL-PALKINTO

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL r.y:n asettama toimikunta valitsi vuosittain järjestettävässä kilpailussa sunnittelemamme kohteen, Joensuu Areenan, kolmen parhaan projektin joukkoon.

Näistä kolmesta hankkeesta kauppa- ja teollisuusuministeri Mauri Pekkarinen valitsi voittajatyöksi Joensuu Areenan, Suomen suurimman puurakennuksen.

 
Julkistamistilaisuus syyskuussa 2004

Vuoden 2004 RIL-palkinnon julkistamistilaisuus oli syyskuussa järjestettyjen Finnbuild-messujen yhteydessä. Projektin vastuuhenkilöille luovutettiin henkilökohtaiset palkinnot, veistokset ja kunniakirjat. Myös yhtiö sai oman kunniakirjansa.

Kohteen suunnitteluun osallistui projektin aikana suuri ryhmä työntekijöitämme. Koska vastaavaa ei ole aiemmin tehty, oli suunnittelutyö erittäin vaativaa. Suunnittelussa osattiin kuitenkin luovasti ja innovatiivisesti kyseenalaistaa niitäkin asioita, joista ei ole aiempaa kokemusta. Työskentelyssä hyödynnettiin tehokkaasti laskenta- ja CAD-/visualisointitekniikkaa. Varsinaisen rakennejärjestelmä- ja asennussuunnittelun ohella panostettiin runsaasti lujuuslaskelmiin ja detaljisuunnitteluun.


 
 
 
Haku:
Tästä osiosta Koko sivustolta
© Finnmap Consulting 2012   |  Palaute  |  Sivukartta  | 
Tekstikoko: suurempikeskikokopienempi Tulosta: tulosta