Teräsbetonitäytteiset teräsputkiliittopilarit, wq-palkit ja ontelolaatat, jälkijännitettyjä paikallavalurakenteita
Espoon Leppävaarassa sijaitseva kauppakeskus Sello valmistui kahdessa vaiheessa. Ensin rakennettiin uudet hypermarketit, kirjasto ja musiikkitalo, jonka jälkeen purettiin automarket Maxi. Varsinainen kauppakeskusosuus valmistui tämän jälkeen.
Rakennesuunnittelun haasteena oli muun muassa hankalat perustamisolosuhteet. Rakennus on perustettu 10 metrin teräsbetoni- ja teräsputkilyöntipaaluille ja vanhan Maxin alla olevia paaluja väisteltiin teräsputkipaaluilla. Huoltokellari on tehty vesitiiviiksi, sillä pohjavedenpinta ulottuu huoltokellarin katonrajaan saakka. Huoltokellarin yläpuolella olevan pysäköintilaitoksen lattia tehtiin kantavana liittorakenteena, jonka vesitiiviys varmistettiin jälkijännittämällä.