AIRIX Ympäristö Oy:n vuonna 2007 valmistuneen yleissuunnitelman mukaan Lohjan seudun kuntien jätevedenkäsittely keskitetään Lohjan kaupungin Pitkäniemen jätevedenpuhdistamolle. Ratkaisun ansiosta kolme pienempää jätevedenpuhdistamoa voidaan lakkauttaa, mikä vähentää alueiden ympäristökuormitusta.
Siirtoviemärien varrelta voidaan liittää viemäröimättömiä alueita viemäriverkoston piiriin. Jätevedet pystytään käsittelemään yhdessä isommassa yksikössä tehokkaammin kuin useassa pienessä. Lisäksi viemäreiden rinnalle rakennettavat vesijohdot varmistavat poikkeustilanteiden vedenjakelun laajalla alueella.
Hankkeen jälkimmäisessä vaiheessa suunniteltavien siirtoviemärilinjojen yhteispituus on 38,6 km. Jätevedenpumppaamoja rakennetaan yleissuunnitelman mukaisesti 13 kappaletta.