FMC Group
Etusivu In English Suomeksi По-русски
ToimialatOsaamisalueetReferenssitFMC GroupYritykset ja yhteystiedotYmpäristövastuu
JENNI

Jenni opiskeli Satakunnan Ammattikorkeakoulussa Porin Tekniikan yksikössä Rakennusinsinööriksi. Opintoja hän jatkoi vuonna 2004 rakennesuunnittelijan erikoistumisopinnoilla Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa.

Vapaa-aikana Jenni harrastaa muun muassa ratsastusta ja maastopyöräilyä. Jenni pitää myös ruuanlaitosta ja varsinkin aasialaiset maut innostavat kokkailemaan.

 

Jenni kertoo työstään Finnmap Consulting Oy:ssä 

Vuonna 1998 tulin ensimmäiseksi kesäksi kesätöihin Finnmap Consulting Oy:n palvelukseen ja vuoden 2000 alussa aloitin vakituisena työntekijänä. Toimin rakennesuunnittelijana Talonrakennusektorilla. Pääasiassa olen suunnitellut asuinkerrostaloja. Olen osallistunut myös kehitystehtäviin sekä teollisuus- ja toimistokohteiden suunnitteluun.

Asuntojen suunnittelussa haasteena on suunnitteluprosessin hiominen huipputehokkaaksi. Kohteiden arkkitehtuurivaatimukset ja olosuhteet eivät ole samanlaisia, mutta suunnitelmien tulee aina olla yhtä kattavia ja laadukkaita sekä yksittäisten ratkaisujen taloudellisia.

Kiinnostukseni kohteena on tuotemallipohjainen suunnittelu ja olenkin saanut olla mukana muutamassa tuotemallinnukseen liittyvässä kehityskohteessa. Kehityksessä on pysyttävä mukana myös asuinrakennussuunnittelussa.


 
 
 
Haku:
Tästä osiosta Koko sivustolta
© Finnmap Consulting 2012   |  Palaute  |  Sivukartta  | 
Tekstikoko: suurempikeskikokopienempi Tulosta: tulosta